Kirjailijat kirjoittivat vuorotellen uutuusteostaan asiakkaiden silmien edessä Rikhardinkadun kirjastoon rakennetussa julkisessa työhuoneessa Helsinki tekee kirjaa –tapahtumassa 22.-28.3.2010.
Tom Erik Arnkil istui viime viikon torstaina puutarhakatoksen alla kunnioitusta herättävän Billnäsin kirjoituspöydän ääressä ja kirjoitti. Rikhardinkadun kirjastoon oli kirjailijalle rakennettu julkinen työhuone.
Kirjailijan tietokone oli yhdistetty isoon skriiniin, jolta asiakkaat saattoivat seurata tekstin syntymistä reaaliajassa. Heillä oli mahdollisuus antaa kirjailijalle ruusuja tai risuja, kommentoida henkilöhahmoja, juonen käänteitä, miljöötä tai vaikka pisteen paikkaa jättämällä viestejä postilaatikkoon tai tulemalla suoraan juttusille kirjailijan kanssa.
Seitsemän päivää, seitsemän kirjailijaa
Seitsemän kirjailijaa Riikka Pulkkisesta Karo Hämäläiseen oli siirtänyt lyijykynänsä, A4:nsa ja muistitikkunsa kaiken kansan eteen, yhden päivän ajaksi. Tilassa oli yhdistetty kirjallisen työn edellyttämä intiimiys ja kohtaamisen mahdollistava avoimuus.
Helsingin kaupunginkirjasto juhli näin 150 vuottaan. Se osoitti, etteivät kirjat ole suljettuja kansiensa sisään, vaan pelkistetyimmillään vuorovaikutusta. Julkisessa työhuoneessa kohtasivat lukijat ja tekijät, tällä kohtaamispaikalla he olivat kirjallisuuden kanssa uudella tavalla tekemisissä. Ja mikä sen parempaa, sillä kirjallisuutta ei oikeastaan ole olemassa, ellei sitä jaeta.
Kirjailijat parrasvaloissa
Kirjailijaa luulisi moinen ihmisten silmien alla työskentely häkellyttävän. Eikö oleellista kirjailijan työssä ole juuri yksinäisyys ja muilta piilossa olo? ”Sitä tunsi, kuinka intiimiä ja häpeällistä toimintaa kirjoittaminen on”, Riikka Pulkkinen sanoi. ”Kuin strippaisi.”
Leena Parkkista taas ”tämä akvaariojuttu” hirvitti etukäteen. Hän mietti mm., kuinka pukeutua koitokseen, sillä vaatteet ovat kirjailijan paras suojamuuri. Häikäistäkö desingmekolla vai pukeutuako pyjamahousuihin, joiden takapuoli on kulunut rei’ille?
Karo Hämäläinen puolestaan ilahtui julkisen työskentelyn hyvistä puolista. ”Työmoraali säilyi korkeana. Sitä eksyi paljon harvemmin jääkaapille, karkkipussille tai nettisurffailun pariin. Kirjaston asiakkaiden edessä ei kehdannut näyttää todellista työpäiväänsä”, hän totesi.
Kohtaamisia ja kommentteja
Harri István Mäki kertoi kohtaamisestaan asiakkaan kanssa: ”Yksi ihminen otti tuolin ja istuutui rohkeasti katsomaan esitystä. Tunsin itseni näyttelijäksi. Oli hauskaa kirjoittaa ja sivusilmällä seurata hänen ilmeitään”. Ohjaaja sekaantuu työssään näyttelijöiden roolisuorituksiin liikaakin, kirjailijan työssä taas raakaversiota ei kommentoi kukaan. ”Paitsi ehkä koirat”, tarinoio Mäki. ”Ja niitäkin karvakorvia kiinnostaa enemmän kirjailijan mahdollinen breikkihetki ja lenkki puutarhaan tai läheiselle kraatterille”.
Ehkä koko touhun viehätys perustui juuri katseisiin, voyerismiin: samanaikainen spektaakkeli ja tarkkailu. Kuten Mäki totesi: ”Baskerissa, chihuahua-paidassa ja hupparissa taidan näyttää taiteilijalta. Ainakin kuulin yhden mummon kommentoivan papparaiselleen -Se taitaa olla sellainen taiteilija".
Helsinki tekee kirjaa -tapahtuma 22.–28.3.2010 järjestettiin yhteistyössä kustannusosakeyhtiö Teoksen ja Plantagen Finlandin kanssa.
