Helsingin kaupunginkirjasto ja Suomen kirjastoseura osallistuivat Kirjan ja ruusun päivien päätapahtumaan Kampin Narinkkatorilla 4.5. Kirjan ja ruusun päivä on Suomen Kustannusyhdistyksen järjestämä perinteikäs keväinen kirjallisuustapahtuma. Kirjaston ja Kirjastoseuran pisteellä oli tarjolla monipuolista ohjelmaa ennustajaeukkojen kirjavinkeistä kokemuksellisen kaupungin konsulttiin. Kävijöitä riitti huonosta säästä huolimatta. Kiinnostusta herätti etenkin Tarinoiden Helsinki–verkkopalvelu, joka esittelee Helsinki-aiheista kirjallisuutta, musiikkia ja elokuvia.



Kokemuksellisen kaupungin konsultin, Meiju Niskalan vastaanotolla asiakkaille räätälöitiin kokemuspaketteja. Niskalan vastaanotolla asiakkaat mm. piirsivät Sallittu -kylttejä kirjastoihin. Tällä kertaa kirjaston sallittu -listalla olivat esim. teatraalisten mielenosoitusten näyttämönä toimiminen, silmien ummistaminen ja hitaasti eteneminen, lukusalin valtaaminen opiskelijoille sekä koirat.

Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu sai oman ruusunsa
Kirjaston asiakas Anne Nisula (kuvassa) osallistui tapahtumaan räntäsateesta huolimatta. Hänen mielestään barcelonalaisen kirjakauppiaan jo 1926 saama idea kirjojen ja ruusujen päivän juhlimisesta on niin hyvä, ettei sitä kannata jättää väliin vain sen vuoksi, että taivaalta sataa kissoja ja koiria. ”Emme voi täällä pohjoisessa jäädä kaikesta kivasta paitsi vain huonojen kelien vuoksi”, Nisula vitsailee.

Nisulan mielestä kirjastokin ansaitsisi oman ruusunsa juhlapäivän kunniaksi. Hän kiittelee erityisesti Kysy kirjastonhoitajalta –palvelua. Nisula kertoo etsineensä palvelun kautta nuotteja hänelle rakkaaseen melodiaan. Kirjastonhoitaja oli kysellyt tietoa Saksasta asti, kunnes oli selvinnyt, että nuotteja ei ole olemassa. ”Ei siinä sitten muu auttanut kuin soittaa korvakuulolta”, Nisula nauraa.