Helsingin kaupunginkirjaston 150-vuotisjuhlavuoden päänäyttely ”150 vuotta lukuiloa Helsingin kaupunginkirjastossa” on nähtävänä Virka Galleriassa 4.- 24.10.2010. Näyttely esittelee lukijoiden suosikkikirjoja kaupunginkirjaston toiminnan ajalta, eli vuodesta 1860 lähtien. Näyttely sisältää runsaasti eri arkistojen valokuvamateriaalia.

Näyttelyssä kuvataan esimerkein niitä kirjallisia virtauksia ja eri aikakausille ominaisia ajattelutapoja, jotka ovat vaikuttaneet sekä kirjastojen kulloisiinkin kokoelmiin että lukijoiden valintoihin.Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta on painotettu kotimaista kaunokirjallisuutta, vaikka tietokirjallisuuden ja käännöskirjallisuuden osuus lainaustilastoissa onkin useimmilla vuosikymmenillä ollut korkea.

Vänrikki Stoolin tarinat oman aikansa hitti
- Lukijoiden rakkaus ei aina ole syttynyt nopeasti, mutta se on ollut sitäkin kestävämpää, kertoo suunnittelija Sinikka Koskinen. - Poikkeuksen muodostaa Vänrikki Stoolin tarinat, jonka jälkimmäisen osan julkaisu sattuu samalle vuodelle kuin Helsingin kaupunginkirjaston perustaminen. Vänrikkien painoksesta suorastaan tapeltiin, ja myöhemminkin teos on toistuvasti noussut esille erityisesti maamme kriisiaikoina, Koskinen valottaa.

Näyttelyssä käy ilmi, että vielä 1970-luvulla käytiin kiivasta debattia siitä, onko tämän kansallisrunoelman operettiversion sovittaminen näyttämölle soveliasta.


Kirjailijatkin palvonnan kohteita
Esimerkein kerrotaan, kuinka suomalainen kirjailija on saanut lukijoilta osakseen suurta ihailua. Esille nostetaan muun muassa ensimmäinen kansankirjailijamme Pietari Päivärinta ja suursuosikki Kalle Päätalo. - Heidän suosionsa vetää vertoja rocktähtien palvonnalle, huomauttaa Koskinen.

Maanviljelijä ja valtiopäivämies Pietari Päivärinnasta tuli aikansa julkkiskirjailija, jolle kannettiin ihailijakirjeitä. – Hän opetteli lukemisen ja laskemisen alkeet kirjoista käyttäen vihkoinaan lumihankea ja seinähirsiä. Lantatunkion päällä hän myöhemmin availi kirjeitä, joissa puhuteltiin ”Tuntematonta, kunnioitettavaa herraa”, Koskinen kertoo.

Näyttely esittelee myös muutamia eri aikakausien suosikkeja, jotka ovat nyttemmin lähes unohtuneet. Koska kirjojen kestävä suosio punnitaan muutamien vuosikymmenien viiveellä, näyttelyssä ei esitellä aivan viime vuosien lukijasuosikkeja. Musiikkikirjastotoiminta on esillä omana kokonaisuutenaan.


”150 vuotta lukuiloa”, Virka Galleria, kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13,

avoinna ma-pe 9-19 ja la-su 11-17.

Lisätietoja:
Virka Galleria